Pionit, nuo puutarhan ehdottomat kuningattaret, monen puutarhaihmisen mielestä ainakin. Minulla on käynyt niin hyvä tuuri, että pihassamme kasvoi valtavan iso ja vanha puska pioneita jo muuttaessamme. Sitä ennen en oikeastaan tainnut edes tietää pioneista, koska puutarhahommat eivät olleet kiinnostaneet niin paljon. Suurempi mielenkiinto kasveihin ylipäätään heräsi, kun eteen tuli oman pihan kunnostaminen. Pionit olivat niitä ainoita perennoja, joita pihassamme silloin 10 vuotta sitten kasvoi. Ainakin reilun neliön kokoinen juurakko kasvoi etuoven pielessä, ihan liian lähellä kivijalkaa ja turhan paahteisella paikallakin. Siltikin se kukki joka kesä runsaasti ja suuret valkoiset, kerratut kukat yleensä avautuivat juhannuksen tienoilla. Kukat olivat niin painavia, että lopulta painuivat maata myöden, koska varret eivät jaksaneet niitä kannatella ylhäällä.

Pionijuurakko jaettiin useampaan osaan vuonna 2013, kun pihalla tehtiin kivetyksiä ja muurikivialtaita kasveille. Sen paikka muuttui etelän puolelta itäiselle sivulle taloa, kuistin ikkunan alle. Siinä se on siitä lähtien kasvanut ja kukkinut edelleen joka kesä. Pionin sanotaan olevan kovin kranttu kasvi eikä se tykkää siirtämisestä. Itse luulen, että varsinkin nämä vanhat pionit kestävät siirtämistä ihan hyvin, ainakaan tämä omani ei kimpaantunut, vaan kukki seuraavanakin kesänä. Toki siirto ja jakaminen tehtiin lokakuussa, jolloin se oli jo lepotilassa.

Moni on toivonut siitä jakopalaa itselleen enkä yhtään ihmettele, onhan se aivan ihana kukkiessaan. Tämä taitaakin olla ainoa kasvi, jota en ole suostunut muille jakelemaan, toki hiukan huonoa omatuntoa potien, sillä olen yleensä sitä mieltä, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo näissä puutarhatouhuissa. Onneksi pionien juurakoita on saatavilla hyvin, toki kukintaa voi joutua odottelemaan parikin vuotta. Itsekin olen tuon vanhan kiinanpionin viereen istuttanut yhden vaaleanpunaisen Sarah Bernhardt nimisen pionin ja toisen tummanpunaisen pionin nimeltään Karl Rosenfeldt. Jonkin aikaa asiaa tutkittuani olen päätynyt, että talon vanha pioni on kiinanpioni nimeltä Festiva maksima. Se on vanha, kestävä ja yleinen lajike, jota saa edelleen taimistoilta. Minusta on mukava tietää myös oman puutarhani kasvien nimet, joten niitäkin olen keräillyt ylös ”puutarhakirjaani”.

Joka vuosi olen tehnyt kaikenlaisia viritelmiä noiden kuningattarien tukemiseen. Varret kasvavat melko pitkiksi ja kukat ovat täydessä loistossaan varsin painavia, ja jos ne eivät itsekseen kaatuile, niin viimeistään sade runnoo ne alas. Olen ostanut kevyitä perennatukia ja laitellut keppejä ja sitonut naruja varsien ympärille. Mikään ei ole oikein ollut hyvä ratkaisu ja lopulta kukat ovat olleet kuitenkin maassa. Puutarhamyymälöissä on jämerämpiä metallisia perennatukia saatavilla, mutta ovat olleet niin hinnoissaan, etten ole raaskinut niitä ostaa. Pionipenkki on sen verran pitkä, 3,4metriä, että saisin pulittaa ainakin pari sataa, jotta saisin kaikille kehikon. Piti siis ryhtyä tuumasta toimeen tänä vuonna ja rakentaa itse. Varastossa sattui olemaan raudoitusverkkoa, josta olen aiemmin jo tehnyt köynnöstukia alppikärhöille. Lisäksi löytyi muutamia ”kakkoskakkosia”, jotka kieroutensa vuoksi eivät olleet kelvanneet muihin projekteihin. Hyllyllä oli purkinpohja terassiöljyä ja ruuveja nyt löytyy tästä talosta aina. Puoliso sahaili sopivia kappaleita antamillani mitoilla ja käsittelin ne terassiöljyllä. Niiden kuivuessa ”rälläköitiin” raudoitusverkosta sopivat kappaleet.

Seuraavaksi puuosat ruuvailtiin yhteen rungoksi, jalat upotettiin maahan rautakangen avulla. Puinen kehikko olisi varmasti riittänyt yksinäänkin pitämään pionit pystyssä, mutta halusin laittaa päälle vielä raudoitusverkon. Onhan se toki vähän ”ylimitoitettu tukitoimi” ja jonkun mielestä varmaan aivan hirvitys. Minusta se on vain hauska, pionit nousee ylös ihan kuin pöydän pinnasta, ja kun pujotteli niitä oikeista koloista, niin eivät ole kaikki yhdessä kasassa. Tykkään yhdistää puutarhassa erilaisia juttuja, ruosteinen rautaverkko on mielestäni kaunis tausta kasvien vihreydelle. Köynnösportit, jotka olen tehnyt jo 5 vuotta sitten raudoitusverkosta, ovat melkein peittyneet alppikärhöjen alle eikä talven myrskytkään ole niitä paikoiltaan heittäneet. Kestävä ja kaunis ratkaisu siis, eikä löydy kaikilta samanlaista. Raudoitusverkkoa jäi edelleen, joten haaveilen pergolan seinästä, johon verkkoa on laitettu köynnöstueksi. Se sitten tulevina vuosina haavelistalle.

Siinä se pionipöytä sitten seisoo, odottelen, että etualan jättipoimulehdet hiukan kasvaisivat, niin naamioituu maisemaan paremmin. Tämä talon itäpäädyn muurikivipenkki koki muodonmuutoksen tässä keväällä ja kaikki kasvit hiukan juroo vielä siirtämisen takia. Kyllä ne siitä sitten ajan kanssa taas lähtevät uuteen rehevään kasvuun.

Että sellaisia askarteluita täällä on puuhattu, kun säät ovat olleet kovin tuulisia eikä rantakelejä tai riippumatossa lojumis-ilmoja oikein ole ollut. Toivotaan, että pian saadaan taas lämpimät ilmat takaisin.