Yleinen

Puutarhurin tunnustuksia

Kesä on jo verrattain pitkällä ja puutarhassa kaikki rehottaa, niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä. Rakastan sitä alkukevään huumaa, kun kaikki on alussa, uusi kasvukausi edessä ja mikään ei ole mennyt vielä mönkään. Heleää vihreätä puskee maasta jokapuolella ja rikkaruohot eivät vielä kilpaile täydellä voimalla elintilasta niiden toivottujen kasvien kanssa. Silloin jaksan kitkeä loputtomasti ja rakentaa uutta keväisellä innolla ja talven jälkeen mieli kaipaa musta-viherterapiaa!

Rosalan viikinkimuseon mahtavat ruusut.

Toista on nyt. Kesä on tehnyt tehtävänsä ja puutarhurikin on laiskistunut. Näin käy joka vuosi, joten en ole yhtään ihmeissäni. Joka vuosi iskee keskikesällä taantumus, jota kestää jokusen viikon. Ei kiinnosta kitkeminen ja lähinnä kiroan kaikki kukkapenkkini ja kasvimaani maan koloon. Haluaisin vain maata riippukeinussa, tuulen hiljaa keinutellessa sekä lukea kirjaa ja syödä mansikoita. Silloin on ollutkin muutamana vuotena hyvä hetki ottaa lomaa, lähteä pois kotoa muutamaksi yöksi. Tänäkin vuonna teimme niin.

Bengtskärillä kukki muutamat luonnonkukat.

Viime vuonna teimme kolmen yön reissun akselilla Fiskars-Hanko-Helsinki. Firkars on idyllinen kesällä ja tietysti mikään ei voita kesäistä Hankoa. Helsinkiin rakastuin myös viime kesänä, on se niin kaunis kaupunki ja vanhat rakennukset on upeita. Suosittelen ottamaan pyörän alle ja kiertelemään, on ehdottomasti vaivan väärti. Hyvä kirja kassiin tai kuulokkeisiin ja pysähtyä voi mieleiselleen kohdalle lueskelemaan, mikäs sen mukavampaa.

Boathouse hotelli Kustavissa

Tänä vuonna otimme suunnaksi saariston ja ensimmäisenä poikkesimme Kustaviin. Yövyimme Kustavin vierasvenesatamassa olevassa ”boathousessa” eli pienissä majoissa, joissa yksi huone ja wc. Niitä löytyy satama-alueelta 15 kpl, joista 3 on vielä hiukan paremmin varusteltua. Alue on siisti ja idyllinen. Sää vain ei suosinut meitä ja saimme vettä niskaamme vähän väliä, joten kiertely alueella laajemmin jäi lyhyeksi. Aurinkoisena päivänä alue varmasti kuhisee ihmisiä. Olimme liikkeellä maanantai-iltana, joten suurta väenpaljoutta ei ollut. Ulkomaalaisia reissaajia oli silti paljon, osa pyörällä, osa veneellä. Ruoka oli hyvää ja aamiaiskattaus oikein mainio. Aamupalaa söimme ravintolan terassilla vaikkei aurinko näyttäytynytkään, ruoka kun maistuu ulkona paremmalta, oli sää mikä hyvänsä.

Kustavin vierasvenesataman pikku putiikin edustalla oli kiva tuoliryhmä.

Kustavin jälkeen ajelimme seuraavana aamuna Taalintehtaalle. Ajatuksena oli aluksi kiertää Saariston rengastie. Emme kuitenkaan halunneet olla niin kiinni lossien ja yhdysalusten aikatauluissa, joten loikkasimme toisaalle ja ajelimme Taalintehtaalle ja sieltä Kasnäsiin syömään lounasta paviljongille. Väkeä oli hurjasti, vaikka keli edelleen vihoitteli ja heitti välillä rankkojakin sateita niskaan. Paviljongin lounaspöytä ilmeisimmin on hyvin suosittu, koska olimme paikanpäällä klo 14.30 ja meidän jälkeen väkeä tuli edelleen, vaikka lounas kattaus sulkeutui klo 15.00.

Taalintehtaan vierasvenesatama lähtiessämme majakkaretkelle.

Lounaan jälkeen ajelimme takaisin Taalintehtaalle, jossa meillä oli varattu majapaikka toiseksi yöksi. Paikan nimi oli Dals Inn ja se sijaitsi aivan rannassa ja torin laidalla. Rakennus on iso ja vanha, ilmeisesti se on toiminut jonkinlaisena konttorina aikoinaan. Nykyään siihen on remontoitu mukavia ja siistejä majoitushuoneita, joissa on yhteiset oleskelutilat, hieno sauna/kylpyhuone ja wc-tilat, moderni yhteinen keittiö ja ilmainen parkkipaikka. Avaimen nouto onnistui kätevästi avainboksista talon seinästä, joten ei tarvinnut olla tiukkaa aikataulua sisäänkirjautumisessa. Varaukset toimi vain booking.com palvelun kautta, joten kaikenlainen turha säätäminen oli poissa ja homma toimi näppärästi. Unohdin napata kuvan talosta, mutta Taalintehtaalle mennessä sitä on mahdoton ohittaa, se on valtava keltainen rakennus, joten varmasti löytyy, jos on kiinnostunut kyseisestä paikasta.

Taalintehdas on niinikään idyllinen kesäpaikka ja historia on mielenkiintoinen. Historiaa tulikin lueskeltua netistä ja kaikki rannan rakennukset ja miljöö sai uuden merkityksen. Tehdashistoria oli kiintoisaa, kannattaa tutustua jos siellläpäin liikkuu. Ollessamme liikkeellä alkuviikosta, saimme huomata, että saaristo on kesällä auki ke-su! Ruokapaikat ja liikkeet menivät alkuviikosta kiinni aiemmin, jos ylipäätään olivat auki. No säästyipä rahat, kun ei tarvinnut koluta pikku kauppoja satamissa!

Bengtskärin majakka eteläsuunnasta.

Viimeiselle reissupäivälle eli keskiviikolle olimme varanneet veneretken Rosalan saaren kautta Bengtskärin majakalle. Katselimme säätiedotusta ja onneksi se lupasi kaunista keliä veneretkelle, muutoin olisimme jättäneet varauksen tekemättä. Rosalassa oli viikinkimuseo ja reissun hintaan kuului makoisa kalakeittolounas viikinkikeskuksella. Mahtavat punaiset ruusut kukkivat museorakennuksen takana, tottahan yksi harrastelijapuutarhuri sen huomasi. En ole vastaavia nähnyt aiemmin muualla, olivat upeita, kuva aiemmin tekstissä.

Majakan tornin ikkunasta etelään päin kuvattuna. Horisontti ainakin melkein suorassa.

Bengtskärin majakkaretkestä haaveilin jo viime kesänä, se vain jäi toteuttamatta. Paikka on näkemisen arvoinen ja mikä historia! Opas kertoi, että majakka on rakennettu muinoin 9 kuukaudessa, siihen maailmanaikaan se on melkoinen saavutus, koska työvälineetkin ovat olleet aivan toista luokkaa kuin nykyään. En kirjoita historian havinaa tähän, jokainen käyköön paikan päällä tai lukekoon itse muulta, suosittelen kuitenkin tutustumaan. Suomalainen sisu sai jälleen uuden merkityksen majakan historian kautta.

Oman maan perunat, sipulit ja tilli.

Parin yön reissusta aikuisten kesken oli mukava jälleen palata kotiin. Piha rehotti, mutta näytti taas paremmalta kuin lähtiessä, etäisyys antaa uusia näkökulmia moneen asiaan. Torstai aamupäivänä kitkin kasvimaan suorastaan apinanraivolla. Toki yli puolen metrin korkuiset rikkaruohot olikin helppo raivata, sen kuin tarttui varresta käsillä ja kiskoi!! Tunnin päästä näytti jo paljon paremmalta ja pakko oli koittaa myös perunanvarresta kiskaista. Keltaisia hyvän kokoisia puikuloita sieltä nousi ja lounaaksi saatiin ihka ensimmäiset oman maan perunat tänä kesänä, voi-sipulikastikkeella silattuna. Ei paljon parempaa olekaan! Ehkäpä tämä ”puutarhataantumuskin” taas väistyy kohta. Niin se on ennenkin mennyt ja loman jälkeisellä innolla on hyvä ryhtyä pihaa taas kunnostamaan.

Advertisement
Yleinen

Orapihlaja-aita

Kevään tuuhentama aita

Minulla on vähän sellainen viha-rakkaussuhde tuon meidän orapihlaja-aidan kanssa. Se on ollut aikoinaan varsin yleinen aidannekasvi, nykyään tuskin kukaan edes harkitsee moisen istuttamista pihalleen. Kestävähän se on kuin mikä, aikalailla saa pensasleikkurin kanssa ”ruhjoa” ja kohta se taas kasvaa yhtä tuuheana takaisin. Taloremonttia tehtäessä emme vielä sinä kesänä (2009) tehneet aidalle mitään ja se kasvoikin melkein kolmemetrisenä kummallakin sivulla taloamme. Ongelmana tämän puskan kanssa on se, että se ei kelpaa oikein mihinkään haketettavaksi piikkiensä vuoksi. Ja niitähän riittää.

Keväällä 2010, kun ajankohtaiseksi tuli aidan uudistaminen, meillä oli rekkakuormallinen piikikkäitä orapihlajan oksia, jotka oli pitänyt moottorisahalla katkoa juuresta asti. Orapihlajan piikit ovat niin kovia, että menevät kevyesti saappaanpohjasta läpi sopivasti osuessaan ja haketinkaan ei niitä jaksa jauhaa silpuksi. En enää edes muista mihin sen saimme lopulta hävitettyä, mutta joku sen kävi hakemassa pois. Aita oli pakko uusia juuresta lähtien, koska alaosa oli harventunut, eikä aidasta olisi saanut enää kaunista ilman täydellistä parturointia.

Homma puolivälissä tänä keväänä

Tänä keväänä oli edessä taas aidan leikkaus. Olemme vuosittain leikanneet sitä keväällä ja välillä kesällä uudestaan. Kun leikkaa säännöllisesti, oksat pysyvät pehmeinä eikä piikkejä yleensä ehdi kasvaa. Viime kesänä taisimme olla laiskoja, koska vuosikasvua oli tullut reilusti ja piikkejä oli paljon. Homma ei oikeastaan ole kovin työläs ja pensasleikkurin käyttökin on ihan mukavaa. Meillä on Makitan leikkuri, joka on melko kevyt ja näppärä, sen kanssa olisi helppo muotoilla tarkemminkin, esim havuja. Parissa tunnissa kumpikin talon pääty aidasta on leikattu.

Suurempi työ melkeinpä on oksien kuskaus pois ja miettiminen mihin ne hävitetään. Tänä vuonna päädyimme koittamaan miten haketin jaksaa oksia silputa. Tokihan oksat menivät silpuksi, mutta ne piikit jäivät kyllä kokonaisiksi. Silppua tuli yksi kukkurallinen pienehkö ruohonleikkurin peräkärryllinen, jonka veimme risukompostiin maatumaan. Piikit eivät ihan hetkessä maadu, mutta täytyy muistaa olla pöyhimättä kasaa kovin heppoisissa kengissä, jottei seuraukset ole ikäviä.

Viimeistä silausta vaille valmis

Oikeaoppisestihan aita kuuluisi leikata hiukan pyramidin malliin, yläosasta kapeammaksi ja alhaalta leveämmäksi. Näin alaosan oksat saavat valoa eivätkä risuunnu lehdettömiksi. Päälliosa tasoitetaan suoremmaksi. Olen kuitenkin todennut, että tämän meidän aidan muotoileminen ei oikein onnistu niin. Jotenkin kasvusto on alhaalta kuitenkin niin vanhaa, että väkisin se on hiukan harvempaa. Surruutan sen siis surutta suoraksi ja muotoilen pahimmat sojottavat oksat pois. Ihan mukavalta se silti näyttää, vaikkei menekään ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Rajaa pihan pelloista omaksi alueekseen ja on mukavan vehreä. Minusta tuntuisi myös haaskaukselta lähteä kaivamaan tätä kasvustoa pois ja istuttamaan jotain helpompaa tilalle, niin kuin joku on joskus meille ehdottanut. Aitaa on äkkiseltään lähemmäs 100 metriä yhteensä ja kaivuu- sekä istutustöineen sekä uusien pensaiden hankkimisen kanssa se olisi suurempi vaiva ja rahanmeno, kuin tämän parturointi kerran vuodessa. Niin syvästi en tätä piikkipensasta sentään inhoa. Kasvakoon siis siinä, niinkuin on varmasti ainakin jo 40, ehkä jopa melkein 60 vuotta kasvanut.

Yleinen

Viikonlopun maakuntamatkailua

Pyörähdin viikonloppuna Somerolla lasten kanssa. Paikallinen Kultelan kyläyhdistys ylläpitää mahtavaa leikkipuistoa sekä sen ympärillä olevaa puistoaluetta kauniine istutuksineen. Sunnuntaina siellä järjestettiin mukava puutarhasunnuntai tapahtuma. Vanhan tiilitehtaan rakennukseen oli tehty kesäkahvila, teehuone, josta löytyi monenlaisia herkkuja . Vitriinistä löytyi sesonkiherkkuna raparperipiirakkaa, erilaisia kakkuja, suolaisia piiraita sekä teetä, kahvia ja kirpeän virkistävää raparperimehua.

Vanhoja tiiliputkia

Pihalle oli tehty perennojen vaihtotori, tuo tullessasi, vie mennessäsi periaatteella. Itselläni ei ollut vaihtokasveja mukana, mutta järjestäjät olivat myöntyneet ”myymään” pientä vapaaehtoista summaa vastaan kasveja, jos oikein mieli teki jotakin perennaa itselleen saada. Itse löysin joukosta pienen valkoisen tähtiputken taimen ja sain sen itselleni lunastaa kilauttamalla teehuoneen kahvikassaan pari kolikkoa. Paikalla oli myös paikallinen taimiston myyjä ja häneltä sai ostaa perennantaimia. Itse ostin vielä häneltä kaksi korallikeijunkukan taimea, koska eräs vähäluminen ja kylmä talvi verotti omaa perennapenkkiä ja omani kuolivat muutama vuosi sitten. Kesäkukkiakin oli myynnissä. Lapsille oli puuhapaja, jossa sai maalata pienen koristelinnunpöntön puutarhaan.

Perennojen vaihtotori
Lasten puuhapaja

Sää oli mainio, tuuli puhalteli sen verran, että aivan tukalaksi olo ei äitynyt. Leikkipuisto saa kyllä hyvät kehut meiltä. Kaikki oli tosi siistissä kunnossa. Hiekkaleluja oli paljon ja leikkimökissä riitti puuhaa. Puita oli puiston ympärillä juuri sopivassa kohdassa, joten keskipäivän kuuma aurinkokaan ei haitannut, puut antoivat varjoa leikkialueelle. Miten hienoa, että kyläyhdistykset vielä ylläpitävät tällaisia puistoja. Tulevana sunnuntaina 16.6 tapahtuma järjestetään uudelleen, silloin paikalle oli luvassa myös elävää musiikkia.

Leikkipuisto
Puistoaluetta

Saimaisella paikalla järjestetään elokuussa myös Savi palaa-tapahtuma. Siellä en ole koskaan käynyt, mutta kovasti kehuja kuullut. Täytyypä ottaa se kohteeksi elokuussa. Somerolla järjestetään kesäisin paljon kaikenlaista ohjelmaa, kannattaa ottaa se suunnaksi, jos mielii nähdä kaunista maaseutua ja virkeitä kesätapahtumia.

Yleinen

Aloittamisen vaikeudesta

Ensimmäinen postaus. Tuntuu niin vaikealta, vaikka muuten jutun aiheita pyörii mielessä vaikka millä mitalla. Muistelin, että olen tainnut blogin pitämistä pyöritellä päässä enemmän ja vähemmän 7 vuotta. Luulen, että aloitin tekemään sivuja kerran, mutta jäivät muiden asioiden jalkoihin ja unohtuivat sitten. Aiemmin olisin varmasti kirjoittanut käsitöistä ja askartelusta sekä diy-projekteista. Nyt luontevimmalta tuntuu puutarha-teema, vaikka sekaan eksyy luultavasti muutakin.

Olen aina ollut jossain määrin luova. Lapsesta asti olen tehnyt paljon kaikenlaista itse ja kokeillut melkein kaikkea naisten puutyökurssista posliininmaalaukseen. Viimeiset 10 vuotta oma piha on antanut mahdollisuudet uudenlaisen luovuuden käyttöön enkä tahdo saada siitä tarpeekseni. Rakkaus kasveihin, niin koriste-kuin hyötykasveihin syttyi ja puutarhan parissa touhuaminen tarjoaa mukavaa liikuntaa, kaunista katseltavaa sekä oman maan satoa lautasellekin asti. Varmasti tämän puutarharakkauden synnyssä on auttanut lapsuudenkodin piha, sitäkin rakennettiin vaivalla ja taiten lapsuuteni kesinä vanhempien toimesta.

Meillä on perheeni (puoliso ja pojat synt. -17 ja -11) kanssa vuonna – 60 rakennettu ukkosensininen omakotitalo ja puolen hehtaarin pihamaa. Remontoimme talon melkeinpä läpikotaisin 2009. Sen jälkeen aloitimme pihatyöt pikku hiljaa tuumaillen. Tontti oli varsin ”pusikoitunut”, siellä kasvoi valtavasti suuria puita, koivuja, havupuita, järjetön määrä vanhoja omenapuita. Humala oli luikerrellut takaoven rapunpielestä tiensä ylös välikatolle ja köynnöksenpätkiä löytyi pitkältä kattoa uusittaessa, onneksi mitään kosteusvaurioita ei ollut koko talossa. Tonttia reunusti kummaltakin sivulta pitkäksi hujahtanut orapihlaja-aita ja pohjoisen puolella oli vuosia vapaasti kasvanut kuusiaita. Kaiketi sitä oli joskus leikattu, mutta harmiksemme ei kovin hiljattain. Pihatöitä ei luultavasti oltu tehty moniin vuosiin kunnolla lukuunottamatta ruohonleikkuuta. Kukkapenkkejä ei oikeastaan ollut ollenkaan, paitsi ulkorapun pielessä kukkiva mahtavan kokoinen valkoinen pioni ja keväällä sen juurelta nousseet punaiset tulppaanit. Lipputangon viereen oli lisäksi istutettu pitkät rivit narsisseja. Viime vuosina etupiha on myllätty sen verran, että kevään airueet ovat hävinneet.

Rapunpielen punaiset tulppaanit

Puita on kaadettu vuosien saatossa paljon ja nyt tontilla on tilaa ja valoa. Osa puista tietysti jätettiin ja omenatarhakin on vielä tallella. Orapihlaja-aitaa on leikattu muotoon vuosittain, vaikka ensin ajattelimme sen hävittää kokonaan. Varsin viheliäinen leikattava piikkiensä takia, mutta helppo muotoilla ja erottaahan se tontin pelloista, jotka ympäröivät tilaa. Pionit tietysti ovat kunniapaikalla, vaikka ne jouduttiinkin siirtämään salaojitusremontin myötä. Lisäksi muutama sinnikäs punainen tulppaani nousee joka kevät talon kivijalan vierestä suodatinkankaan ja mukulakiveyksen alta kukkimaan, vanhassa vara parempi. Uusien tulppaanien sipulit taantuvat parissa vuodessa eivätkä kuki enää. Siksi olenkin joka kevät yhtä iloinen, kun nuo vanhat ystävät itsepäisesti nostavat jälleen päänsä etuoven pielestä toivottaen kevään tervetulleeksi. Harmikseni olen varsin vähän dokumentoinut pihan muutoksia alkuvuosina, mutta varmasti jotain kuvia löytyy. Paljon on puuhattu ja paljon on vielä tekemistä. Puutarhanhoidon ihanuus ja kirous on kai siinä, ettei se ole koskaan valmis.

Vanha omenatarha

Blogia ajattelin kirjoittaa omaksi iloksi, mutta toivon, että joku muukin puutarhasta innostunut eksyy sivuille ja saa inspiraatiota tai ideoita. Näin olen itsekin viimeisen 10 vuoden aikana tehnyt, suurkuluttamalla tusinoittain eri puutarhablogien sivuja etsien sopivia kasveja, pistäen muistiin hyötytarha vinkkejä ja haaveillen sekä ihastellen toisten aikaansaannoksia.