Ensimmäinen postaus. Tuntuu niin vaikealta, vaikka muuten jutun aiheita pyörii mielessä vaikka millä mitalla. Muistelin, että olen tainnut blogin pitämistä pyöritellä päässä enemmän ja vähemmän 7 vuotta. Luulen, että aloitin tekemään sivuja kerran, mutta jäivät muiden asioiden jalkoihin ja unohtuivat sitten. Aiemmin olisin varmasti kirjoittanut käsitöistä ja askartelusta sekä diy-projekteista. Nyt luontevimmalta tuntuu puutarha-teema, vaikka sekaan eksyy luultavasti muutakin.
Olen aina ollut jossain määrin luova. Lapsesta asti olen tehnyt paljon kaikenlaista itse ja kokeillut melkein kaikkea naisten puutyökurssista posliininmaalaukseen. Viimeiset 10 vuotta oma piha on antanut mahdollisuudet uudenlaisen luovuuden käyttöön enkä tahdo saada siitä tarpeekseni. Rakkaus kasveihin, niin koriste-kuin hyötykasveihin syttyi ja puutarhan parissa touhuaminen tarjoaa mukavaa liikuntaa, kaunista katseltavaa sekä oman maan satoa lautasellekin asti. Varmasti tämän puutarharakkauden synnyssä on auttanut lapsuudenkodin piha, sitäkin rakennettiin vaivalla ja taiten lapsuuteni kesinä vanhempien toimesta.
Meillä on perheeni (puoliso ja pojat synt. -17 ja -11) kanssa vuonna – 60 rakennettu ukkosensininen omakotitalo ja puolen hehtaarin pihamaa. Remontoimme talon melkeinpä läpikotaisin 2009. Sen jälkeen aloitimme pihatyöt pikku hiljaa tuumaillen. Tontti oli varsin ”pusikoitunut”, siellä kasvoi valtavasti suuria puita, koivuja, havupuita, järjetön määrä vanhoja omenapuita. Humala oli luikerrellut takaoven rapunpielestä tiensä ylös välikatolle ja köynnöksenpätkiä löytyi pitkältä kattoa uusittaessa, onneksi mitään kosteusvaurioita ei ollut koko talossa. Tonttia reunusti kummaltakin sivulta pitkäksi hujahtanut orapihlaja-aita ja pohjoisen puolella oli vuosia vapaasti kasvanut kuusiaita. Kaiketi sitä oli joskus leikattu, mutta harmiksemme ei kovin hiljattain. Pihatöitä ei luultavasti oltu tehty moniin vuosiin kunnolla lukuunottamatta ruohonleikkuuta. Kukkapenkkejä ei oikeastaan ollut ollenkaan, paitsi ulkorapun pielessä kukkiva mahtavan kokoinen valkoinen pioni ja keväällä sen juurelta nousseet punaiset tulppaanit. Lipputangon viereen oli lisäksi istutettu pitkät rivit narsisseja. Viime vuosina etupiha on myllätty sen verran, että kevään airueet ovat hävinneet.
Puita on kaadettu vuosien saatossa paljon ja nyt tontilla on tilaa ja valoa. Osa puista tietysti jätettiin ja omenatarhakin on vielä tallella. Orapihlaja-aitaa on leikattu muotoon vuosittain, vaikka ensin ajattelimme sen hävittää kokonaan. Varsin viheliäinen leikattava piikkiensä takia, mutta helppo muotoilla ja erottaahan se tontin pelloista, jotka ympäröivät tilaa. Pionit tietysti ovat kunniapaikalla, vaikka ne jouduttiinkin siirtämään salaojitusremontin myötä. Lisäksi muutama sinnikäs punainen tulppaani nousee joka kevät talon kivijalan vierestä suodatinkankaan ja mukulakiveyksen alta kukkimaan, vanhassa vara parempi. Uusien tulppaanien sipulit taantuvat parissa vuodessa eivätkä kuki enää. Siksi olenkin joka kevät yhtä iloinen, kun nuo vanhat ystävät itsepäisesti nostavat jälleen päänsä etuoven pielestä toivottaen kevään tervetulleeksi. Harmikseni olen varsin vähän dokumentoinut pihan muutoksia alkuvuosina, mutta varmasti jotain kuvia löytyy. Paljon on puuhattu ja paljon on vielä tekemistä. Puutarhanhoidon ihanuus ja kirous on kai siinä, ettei se ole koskaan valmis.
Blogia ajattelin kirjoittaa omaksi iloksi, mutta toivon, että joku muukin puutarhasta innostunut eksyy sivuille ja saa inspiraatiota tai ideoita. Näin olen itsekin viimeisen 10 vuoden aikana tehnyt, suurkuluttamalla tusinoittain eri puutarhablogien sivuja etsien sopivia kasveja, pistäen muistiin hyötytarha vinkkejä ja haaveillen sekä ihastellen toisten aikaansaannoksia.
Ukkosensinistä ja myrtinvihreää 