Yleinen

Puutarhurin tunnustuksia

Kesä on jo verrattain pitkällä ja puutarhassa kaikki rehottaa, niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä. Rakastan sitä alkukevään huumaa, kun kaikki on alussa, uusi kasvukausi edessä ja mikään ei ole mennyt vielä mönkään. Heleää vihreätä puskee maasta jokapuolella ja rikkaruohot eivät vielä kilpaile täydellä voimalla elintilasta niiden toivottujen kasvien kanssa. Silloin jaksan kitkeä loputtomasti ja rakentaa uutta keväisellä innolla ja talven jälkeen mieli kaipaa musta-viherterapiaa!

Rosalan viikinkimuseon mahtavat ruusut.

Toista on nyt. Kesä on tehnyt tehtävänsä ja puutarhurikin on laiskistunut. Näin käy joka vuosi, joten en ole yhtään ihmeissäni. Joka vuosi iskee keskikesällä taantumus, jota kestää jokusen viikon. Ei kiinnosta kitkeminen ja lähinnä kiroan kaikki kukkapenkkini ja kasvimaani maan koloon. Haluaisin vain maata riippukeinussa, tuulen hiljaa keinutellessa sekä lukea kirjaa ja syödä mansikoita. Silloin on ollutkin muutamana vuotena hyvä hetki ottaa lomaa, lähteä pois kotoa muutamaksi yöksi. Tänäkin vuonna teimme niin.

Bengtskärillä kukki muutamat luonnonkukat.

Viime vuonna teimme kolmen yön reissun akselilla Fiskars-Hanko-Helsinki. Firkars on idyllinen kesällä ja tietysti mikään ei voita kesäistä Hankoa. Helsinkiin rakastuin myös viime kesänä, on se niin kaunis kaupunki ja vanhat rakennukset on upeita. Suosittelen ottamaan pyörän alle ja kiertelemään, on ehdottomasti vaivan väärti. Hyvä kirja kassiin tai kuulokkeisiin ja pysähtyä voi mieleiselleen kohdalle lueskelemaan, mikäs sen mukavampaa.

Boathouse hotelli Kustavissa

Tänä vuonna otimme suunnaksi saariston ja ensimmäisenä poikkesimme Kustaviin. Yövyimme Kustavin vierasvenesatamassa olevassa ”boathousessa” eli pienissä majoissa, joissa yksi huone ja wc. Niitä löytyy satama-alueelta 15 kpl, joista 3 on vielä hiukan paremmin varusteltua. Alue on siisti ja idyllinen. Sää vain ei suosinut meitä ja saimme vettä niskaamme vähän väliä, joten kiertely alueella laajemmin jäi lyhyeksi. Aurinkoisena päivänä alue varmasti kuhisee ihmisiä. Olimme liikkeellä maanantai-iltana, joten suurta väenpaljoutta ei ollut. Ulkomaalaisia reissaajia oli silti paljon, osa pyörällä, osa veneellä. Ruoka oli hyvää ja aamiaiskattaus oikein mainio. Aamupalaa söimme ravintolan terassilla vaikkei aurinko näyttäytynytkään, ruoka kun maistuu ulkona paremmalta, oli sää mikä hyvänsä.

Kustavin vierasvenesataman pikku putiikin edustalla oli kiva tuoliryhmä.

Kustavin jälkeen ajelimme seuraavana aamuna Taalintehtaalle. Ajatuksena oli aluksi kiertää Saariston rengastie. Emme kuitenkaan halunneet olla niin kiinni lossien ja yhdysalusten aikatauluissa, joten loikkasimme toisaalle ja ajelimme Taalintehtaalle ja sieltä Kasnäsiin syömään lounasta paviljongille. Väkeä oli hurjasti, vaikka keli edelleen vihoitteli ja heitti välillä rankkojakin sateita niskaan. Paviljongin lounaspöytä ilmeisimmin on hyvin suosittu, koska olimme paikanpäällä klo 14.30 ja meidän jälkeen väkeä tuli edelleen, vaikka lounas kattaus sulkeutui klo 15.00.

Taalintehtaan vierasvenesatama lähtiessämme majakkaretkelle.

Lounaan jälkeen ajelimme takaisin Taalintehtaalle, jossa meillä oli varattu majapaikka toiseksi yöksi. Paikan nimi oli Dals Inn ja se sijaitsi aivan rannassa ja torin laidalla. Rakennus on iso ja vanha, ilmeisesti se on toiminut jonkinlaisena konttorina aikoinaan. Nykyään siihen on remontoitu mukavia ja siistejä majoitushuoneita, joissa on yhteiset oleskelutilat, hieno sauna/kylpyhuone ja wc-tilat, moderni yhteinen keittiö ja ilmainen parkkipaikka. Avaimen nouto onnistui kätevästi avainboksista talon seinästä, joten ei tarvinnut olla tiukkaa aikataulua sisäänkirjautumisessa. Varaukset toimi vain booking.com palvelun kautta, joten kaikenlainen turha säätäminen oli poissa ja homma toimi näppärästi. Unohdin napata kuvan talosta, mutta Taalintehtaalle mennessä sitä on mahdoton ohittaa, se on valtava keltainen rakennus, joten varmasti löytyy, jos on kiinnostunut kyseisestä paikasta.

Taalintehdas on niinikään idyllinen kesäpaikka ja historia on mielenkiintoinen. Historiaa tulikin lueskeltua netistä ja kaikki rannan rakennukset ja miljöö sai uuden merkityksen. Tehdashistoria oli kiintoisaa, kannattaa tutustua jos siellläpäin liikkuu. Ollessamme liikkeellä alkuviikosta, saimme huomata, että saaristo on kesällä auki ke-su! Ruokapaikat ja liikkeet menivät alkuviikosta kiinni aiemmin, jos ylipäätään olivat auki. No säästyipä rahat, kun ei tarvinnut koluta pikku kauppoja satamissa!

Bengtskärin majakka eteläsuunnasta.

Viimeiselle reissupäivälle eli keskiviikolle olimme varanneet veneretken Rosalan saaren kautta Bengtskärin majakalle. Katselimme säätiedotusta ja onneksi se lupasi kaunista keliä veneretkelle, muutoin olisimme jättäneet varauksen tekemättä. Rosalassa oli viikinkimuseo ja reissun hintaan kuului makoisa kalakeittolounas viikinkikeskuksella. Mahtavat punaiset ruusut kukkivat museorakennuksen takana, tottahan yksi harrastelijapuutarhuri sen huomasi. En ole vastaavia nähnyt aiemmin muualla, olivat upeita, kuva aiemmin tekstissä.

Majakan tornin ikkunasta etelään päin kuvattuna. Horisontti ainakin melkein suorassa.

Bengtskärin majakkaretkestä haaveilin jo viime kesänä, se vain jäi toteuttamatta. Paikka on näkemisen arvoinen ja mikä historia! Opas kertoi, että majakka on rakennettu muinoin 9 kuukaudessa, siihen maailmanaikaan se on melkoinen saavutus, koska työvälineetkin ovat olleet aivan toista luokkaa kuin nykyään. En kirjoita historian havinaa tähän, jokainen käyköön paikan päällä tai lukekoon itse muulta, suosittelen kuitenkin tutustumaan. Suomalainen sisu sai jälleen uuden merkityksen majakan historian kautta.

Oman maan perunat, sipulit ja tilli.

Parin yön reissusta aikuisten kesken oli mukava jälleen palata kotiin. Piha rehotti, mutta näytti taas paremmalta kuin lähtiessä, etäisyys antaa uusia näkökulmia moneen asiaan. Torstai aamupäivänä kitkin kasvimaan suorastaan apinanraivolla. Toki yli puolen metrin korkuiset rikkaruohot olikin helppo raivata, sen kuin tarttui varresta käsillä ja kiskoi!! Tunnin päästä näytti jo paljon paremmalta ja pakko oli koittaa myös perunanvarresta kiskaista. Keltaisia hyvän kokoisia puikuloita sieltä nousi ja lounaaksi saatiin ihka ensimmäiset oman maan perunat tänä kesänä, voi-sipulikastikkeella silattuna. Ei paljon parempaa olekaan! Ehkäpä tämä ”puutarhataantumuskin” taas väistyy kohta. Niin se on ennenkin mennyt ja loman jälkeisellä innolla on hyvä ryhtyä pihaa taas kunnostamaan.

Puutarha

Piha 10 vuotta sitten ja nyt

Löysin arkistojen kätköistä kuvan pihasta melkeinpä päivälleen tasan 10 vuotta sitten. Olimme aloittaneet talon remontin huhtikuussa 2009. Talomme on rakennettu alkujaan vuonna 1960. Piha oli 10 vuotta sitten lähinnä nurmikkoa ja isohkoja puita. Kuistin ikkunan alla kasvoi se iso valkoinen pioni, joka on jäljellä edelleen. Näkyy alla olevassa kuvassakin.

Yllä siis meidän talo kuvattuna 23.6.2009. Kattoremontti oli alussa, räystäslautoja maalailtiin valmiiksi asennusta varten. Vanha punainen tiilikatto vaihdettiin punaiseen lukkosaumapeltikattoon. Talo oli silloin keltainen, nykyään se on ukkosensininen.

Talo maalattiin nykyiseen asuunsa muistaakseni vuonna 2011. Sen jälkeen on vielä vaihdettu ikkunat syksyllä 2018 ja tehty yhtä sun toista pikku hommaa joka vuosi. Tekeminen ei kaiketi lopu koskaan vanhassa talossa.

Pihasaunan työmaa ja talon itäpääty ennen salaoja – ja pihakiveysremonttia.

Talon itäisessä päädyssä oli loiva mäki pihatielle päin. Siitä oli hankala leikata nurmikkoa, vaikkei se kovin jyrkkä ollutkaan ja muutoinkin pihalla ollut nurmi muuttui syksyisin kulkuväylillä mutavelliksi. Edes rappusten edessä ei ollut mursketta tai muuta vastaavaa.

Vuonna 2013 piha koki suurimman muutoksen, kun teimme ensin pakollisen salaojaremontin kesällä 2012. Sen jälkeen piha oli varsinainen sotatanner. Salaojaremontin jälkeen voitiin rakentaa terassi kesällä 2013 olohuoneen ikkunoiden alle ja saman vuoden syksynä vielä hiukan ennen pakkasia tuttu piharakennusyritys tuli tekemään pihakiveyksiä ja muurikivialtaita istutuksia varten sekä kivituhkaa levitettiin kulkuväylille.

Lokakuussa 2013 kivetysten rakentamisen jälkeen.

Talon päätyyn tuli suuri yhtenäinen istutusalue muurikivillä rajattuna. Kellariin menevän ajoluiskan reunat pengerrettiin suurilla vanhan piharakennuksen kivijalkana olleilla kivillä, jotka oli tontille jäänyt rakennuksen purkamisen jälkeen. Pyöreitä mukulakiviä tuli talon vierustoille ympäri taloa. Terassin eteen tehtiin muurikiviallas ja sen toiselle puolelle kiveystä, joka johtaa etuovelta takaovelle. Takaoven viereen tuli isompi alue kiveystä matto/pyykkitelinettä varten.

Yllä näkymä 25.6.2019 klo 10 aamulla. Talon edusta on siistiytynyt aivan eri näköiseksi ja muurikivialtaat ovat täyttyneet kasveilla kuudessa vuodessa jo mukavasti. Pionit kukkii, Sarah Bernhardt niminen aloitti vaaleanpunaisin kukin. Alkuperäinen vanha valkoinen kiinanpioni vielä antaa odottaa itseään. Havut ja perennat sekä rautatieomenapuu ovat kasvaneet hyvin aamuaurinkoa nauttivassa talon itäpäädyssä. Tämä näkymä ottaa vastaan tulijan, kun auton nokan kääntää hiekkatieltä pihaan.

Loistosalviat kukkii violettina, taustalla vaaleanpunaiset pionit, kesän paras näkymä.
Sama kuvakulma 10 vuotta vanhan ensimmäisen pihakuvan kanssa.

Yllä kuva tämän hetken tilanteesta verrattuna alkuperäiseen 10 vuotta vanhaan kuvaan samasta kuvakulmasta. Niin paljon on muuttunut, että pitää itsekin vähän henkäistä. Pihakoivu on kasvanut valtavaksi, niin isoksi että oksaan voi ripustaa keinun ja se jaksaa kantaa aikuisenkin. Lipputangon ympärille olen tehnyt pienen ruusupenkin. Siinä kasvavat juhannusruusu ja suviruusu ovat jo kukkineet, mutta neidonruusu( tai nukkeruusu? En ole varma lajikkeesta), apteekkarinruusu ja Rosa robusta ovat vasta nupussa. Keskemmälle pihaa kuvasta vasemmalle katsottuna jää lasten hiekkalaatikko ja pieni mansikkamaa sekä tulevan pihamajan pohja.

Muurikiveys rajaa terassin ja kasveista on syntynyt mukana ”aita”. Kuvan oikeasta nurkasta pilkottaa omenatarhan perällä oleva hirsinen pihasauna, sekin tehtiin jonain vuonna, en vaan muista enää milloin. Niin paljon on puuhattu yhdessä perheenä ja isovanhempien ja ystävien avustuksella. Kivetyksien rakentaminen oli kyllä ehdottomasti parhain päätös pihan suhteen. Itse emme olisi sellaisia osanneet tehdä, joten siinä kohdassa oli paras luottaa ammattilaisiin, emmekä joutunet pettymään. Vanha pihapiiri sai hiukan modernimman ilmeen ja kasvojenkohotuksen. Kivetys rappusten edessä on myös ennen kaikkea käytännöllinen, ei kulkeudu kaikki kura sisälle.

Olen todella tyytyväinen tämän hetken näkymiin pihalla, vaikka mieli halajaakin aina uusia juttuja. Muurikivialtaiden istutuksetkin ovat osuneet nappiin, varsinkin terassin edustan penkissä, joka on kaunis vuoden ympäri. Niitä olen pähkäillyt ihan itse ilman ammattilaisten apua ja mielestäni onnistunut hyvin. Kirjoittelen niistä sitten toinen kerta lisää, sillä tämäkin tarina uhkaa äityä turhan pitkäksi. Lopuksi vielä pari herkkupala kuvaa pioneista.

Tuet on tarpeen näille pallukoille
Lamohietakirsikka peittää mattona maan pionien taustalla.
Puutarha

Pionitukien askartelua

Pionit, nuo puutarhan ehdottomat kuningattaret, monen puutarhaihmisen mielestä ainakin. Minulla on käynyt niin hyvä tuuri, että pihassamme kasvoi valtavan iso ja vanha puska pioneita jo muuttaessamme. Sitä ennen en oikeastaan tainnut edes tietää pioneista, koska puutarhahommat eivät olleet kiinnostaneet niin paljon. Suurempi mielenkiinto kasveihin ylipäätään heräsi, kun eteen tuli oman pihan kunnostaminen. Pionit olivat niitä ainoita perennoja, joita pihassamme silloin 10 vuotta sitten kasvoi. Ainakin reilun neliön kokoinen juurakko kasvoi etuoven pielessä, ihan liian lähellä kivijalkaa ja turhan paahteisella paikallakin. Siltikin se kukki joka kesä runsaasti ja suuret valkoiset, kerratut kukat yleensä avautuivat juhannuksen tienoilla. Kukat olivat niin painavia, että lopulta painuivat maata myöden, koska varret eivät jaksaneet niitä kannatella ylhäällä.

Pionijuurakko jaettiin useampaan osaan vuonna 2013, kun pihalla tehtiin kivetyksiä ja muurikivialtaita kasveille. Sen paikka muuttui etelän puolelta itäiselle sivulle taloa, kuistin ikkunan alle. Siinä se on siitä lähtien kasvanut ja kukkinut edelleen joka kesä. Pionin sanotaan olevan kovin kranttu kasvi eikä se tykkää siirtämisestä. Itse luulen, että varsinkin nämä vanhat pionit kestävät siirtämistä ihan hyvin, ainakaan tämä omani ei kimpaantunut, vaan kukki seuraavanakin kesänä. Toki siirto ja jakaminen tehtiin lokakuussa, jolloin se oli jo lepotilassa.

Moni on toivonut siitä jakopalaa itselleen enkä yhtään ihmettele, onhan se aivan ihana kukkiessaan. Tämä taitaakin olla ainoa kasvi, jota en ole suostunut muille jakelemaan, toki hiukan huonoa omatuntoa potien, sillä olen yleensä sitä mieltä, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo näissä puutarhatouhuissa. Onneksi pionien juurakoita on saatavilla hyvin, toki kukintaa voi joutua odottelemaan parikin vuotta. Itsekin olen tuon vanhan kiinanpionin viereen istuttanut yhden vaaleanpunaisen Sarah Bernhardt nimisen pionin ja toisen tummanpunaisen pionin nimeltään Karl Rosenfeldt. Jonkin aikaa asiaa tutkittuani olen päätynyt, että talon vanha pioni on kiinanpioni nimeltä Festiva maksima. Se on vanha, kestävä ja yleinen lajike, jota saa edelleen taimistoilta. Minusta on mukava tietää myös oman puutarhani kasvien nimet, joten niitäkin olen keräillyt ylös ”puutarhakirjaani”.

Raudoitusverkkoa löytyi varastosta

Joka vuosi olen tehnyt kaikenlaisia viritelmiä noiden kuningattarien tukemiseen. Varret kasvavat melko pitkiksi ja kukat ovat täydessä loistossaan varsin painavia, ja jos ne eivät itsekseen kaatuile, niin viimeistään sade runnoo ne alas. Olen ostanut kevyitä perennatukia ja laitellut keppejä ja sitonut naruja varsien ympärille. Mikään ei ole oikein ollut hyvä ratkaisu ja lopulta kukat ovat olleet kuitenkin maassa. Puutarhamyymälöissä on jämerämpiä metallisia perennatukia saatavilla, mutta ovat olleet niin hinnoissaan, etten ole raaskinut niitä ostaa. Pionipenkki on sen verran pitkä, 3,4metriä, että saisin pulittaa ainakin pari sataa, jotta saisin kaikille kehikon. Piti siis ryhtyä tuumasta toimeen tänä vuonna ja rakentaa itse. Varastossa sattui olemaan raudoitusverkkoa, josta olen aiemmin jo tehnyt köynnöstukia alppikärhöille. Lisäksi löytyi muutamia ”kakkoskakkosia”, jotka kieroutensa vuoksi eivät olleet kelvanneet muihin projekteihin. Hyllyllä oli purkinpohja terassiöljyä ja ruuveja nyt löytyy tästä talosta aina. Puoliso sahaili sopivia kappaleita antamillani mitoilla ja käsittelin ne terassiöljyllä. Niiden kuivuessa ”rälläköitiin” raudoitusverkosta sopivat kappaleet.

Seuraavaksi puuosat ruuvailtiin yhteen rungoksi, jalat upotettiin maahan rautakangen avulla. Puinen kehikko olisi varmasti riittänyt yksinäänkin pitämään pionit pystyssä, mutta halusin laittaa päälle vielä raudoitusverkon. Onhan se toki vähän ”ylimitoitettu tukitoimi” ja jonkun mielestä varmaan aivan hirvitys. Minusta se on vain hauska, pionit nousee ylös ihan kuin pöydän pinnasta, ja kun pujotteli niitä oikeista koloista, niin eivät ole kaikki yhdessä kasassa. Tykkään yhdistää puutarhassa erilaisia juttuja, ruosteinen rautaverkko on mielestäni kaunis tausta kasvien vihreydelle. Köynnösportit, jotka olen tehnyt jo 5 vuotta sitten raudoitusverkosta, ovat melkein peittyneet alppikärhöjen alle eikä talven myrskytkään ole niitä paikoiltaan heittäneet. Kestävä ja kaunis ratkaisu siis, eikä löydy kaikilta samanlaista. Raudoitusverkkoa jäi edelleen, joten haaveilen pergolan seinästä, johon verkkoa on laitettu köynnöstueksi. Se sitten tulevina vuosina haavelistalle.

Valmista tuli!

Siinä se pionipöytä sitten seisoo, odottelen, että etualan jättipoimulehdet hiukan kasvaisivat, niin naamioituu maisemaan paremmin. Tämä talon itäpäädyn muurikivipenkki koki muodonmuutoksen tässä keväällä ja kaikki kasvit hiukan juroo vielä siirtämisen takia. Kyllä ne siitä sitten ajan kanssa taas lähtevät uuteen rehevään kasvuun.

Että sellaisia askarteluita täällä on puuhattu, kun säät ovat olleet kovin tuulisia eikä rantakelejä tai riippumatossa lojumis-ilmoja oikein ole ollut. Toivotaan, että pian saadaan taas lämpimät ilmat takaisin.

Yleinen

Orapihlaja-aita

Kevään tuuhentama aita

Minulla on vähän sellainen viha-rakkaussuhde tuon meidän orapihlaja-aidan kanssa. Se on ollut aikoinaan varsin yleinen aidannekasvi, nykyään tuskin kukaan edes harkitsee moisen istuttamista pihalleen. Kestävähän se on kuin mikä, aikalailla saa pensasleikkurin kanssa ”ruhjoa” ja kohta se taas kasvaa yhtä tuuheana takaisin. Taloremonttia tehtäessä emme vielä sinä kesänä (2009) tehneet aidalle mitään ja se kasvoikin melkein kolmemetrisenä kummallakin sivulla taloamme. Ongelmana tämän puskan kanssa on se, että se ei kelpaa oikein mihinkään haketettavaksi piikkiensä vuoksi. Ja niitähän riittää.

Keväällä 2010, kun ajankohtaiseksi tuli aidan uudistaminen, meillä oli rekkakuormallinen piikikkäitä orapihlajan oksia, jotka oli pitänyt moottorisahalla katkoa juuresta asti. Orapihlajan piikit ovat niin kovia, että menevät kevyesti saappaanpohjasta läpi sopivasti osuessaan ja haketinkaan ei niitä jaksa jauhaa silpuksi. En enää edes muista mihin sen saimme lopulta hävitettyä, mutta joku sen kävi hakemassa pois. Aita oli pakko uusia juuresta lähtien, koska alaosa oli harventunut, eikä aidasta olisi saanut enää kaunista ilman täydellistä parturointia.

Homma puolivälissä tänä keväänä

Tänä keväänä oli edessä taas aidan leikkaus. Olemme vuosittain leikanneet sitä keväällä ja välillä kesällä uudestaan. Kun leikkaa säännöllisesti, oksat pysyvät pehmeinä eikä piikkejä yleensä ehdi kasvaa. Viime kesänä taisimme olla laiskoja, koska vuosikasvua oli tullut reilusti ja piikkejä oli paljon. Homma ei oikeastaan ole kovin työläs ja pensasleikkurin käyttökin on ihan mukavaa. Meillä on Makitan leikkuri, joka on melko kevyt ja näppärä, sen kanssa olisi helppo muotoilla tarkemminkin, esim havuja. Parissa tunnissa kumpikin talon pääty aidasta on leikattu.

Suurempi työ melkeinpä on oksien kuskaus pois ja miettiminen mihin ne hävitetään. Tänä vuonna päädyimme koittamaan miten haketin jaksaa oksia silputa. Tokihan oksat menivät silpuksi, mutta ne piikit jäivät kyllä kokonaisiksi. Silppua tuli yksi kukkurallinen pienehkö ruohonleikkurin peräkärryllinen, jonka veimme risukompostiin maatumaan. Piikit eivät ihan hetkessä maadu, mutta täytyy muistaa olla pöyhimättä kasaa kovin heppoisissa kengissä, jottei seuraukset ole ikäviä.

Viimeistä silausta vaille valmis

Oikeaoppisestihan aita kuuluisi leikata hiukan pyramidin malliin, yläosasta kapeammaksi ja alhaalta leveämmäksi. Näin alaosan oksat saavat valoa eivätkä risuunnu lehdettömiksi. Päälliosa tasoitetaan suoremmaksi. Olen kuitenkin todennut, että tämän meidän aidan muotoileminen ei oikein onnistu niin. Jotenkin kasvusto on alhaalta kuitenkin niin vanhaa, että väkisin se on hiukan harvempaa. Surruutan sen siis surutta suoraksi ja muotoilen pahimmat sojottavat oksat pois. Ihan mukavalta se silti näyttää, vaikkei menekään ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Rajaa pihan pelloista omaksi alueekseen ja on mukavan vehreä. Minusta tuntuisi myös haaskaukselta lähteä kaivamaan tätä kasvustoa pois ja istuttamaan jotain helpompaa tilalle, niin kuin joku on joskus meille ehdottanut. Aitaa on äkkiseltään lähemmäs 100 metriä yhteensä ja kaivuu- sekä istutustöineen sekä uusien pensaiden hankkimisen kanssa se olisi suurempi vaiva ja rahanmeno, kuin tämän parturointi kerran vuodessa. Niin syvästi en tätä piikkipensasta sentään inhoa. Kasvakoon siis siinä, niinkuin on varmasti ainakin jo 40, ehkä jopa melkein 60 vuotta kasvanut.

Yleinen

Viikonlopun maakuntamatkailua

Pyörähdin viikonloppuna Somerolla lasten kanssa. Paikallinen Kultelan kyläyhdistys ylläpitää mahtavaa leikkipuistoa sekä sen ympärillä olevaa puistoaluetta kauniine istutuksineen. Sunnuntaina siellä järjestettiin mukava puutarhasunnuntai tapahtuma. Vanhan tiilitehtaan rakennukseen oli tehty kesäkahvila, teehuone, josta löytyi monenlaisia herkkuja . Vitriinistä löytyi sesonkiherkkuna raparperipiirakkaa, erilaisia kakkuja, suolaisia piiraita sekä teetä, kahvia ja kirpeän virkistävää raparperimehua.

Vanhoja tiiliputkia

Pihalle oli tehty perennojen vaihtotori, tuo tullessasi, vie mennessäsi periaatteella. Itselläni ei ollut vaihtokasveja mukana, mutta järjestäjät olivat myöntyneet ”myymään” pientä vapaaehtoista summaa vastaan kasveja, jos oikein mieli teki jotakin perennaa itselleen saada. Itse löysin joukosta pienen valkoisen tähtiputken taimen ja sain sen itselleni lunastaa kilauttamalla teehuoneen kahvikassaan pari kolikkoa. Paikalla oli myös paikallinen taimiston myyjä ja häneltä sai ostaa perennantaimia. Itse ostin vielä häneltä kaksi korallikeijunkukan taimea, koska eräs vähäluminen ja kylmä talvi verotti omaa perennapenkkiä ja omani kuolivat muutama vuosi sitten. Kesäkukkiakin oli myynnissä. Lapsille oli puuhapaja, jossa sai maalata pienen koristelinnunpöntön puutarhaan.

Perennojen vaihtotori
Lasten puuhapaja

Sää oli mainio, tuuli puhalteli sen verran, että aivan tukalaksi olo ei äitynyt. Leikkipuisto saa kyllä hyvät kehut meiltä. Kaikki oli tosi siistissä kunnossa. Hiekkaleluja oli paljon ja leikkimökissä riitti puuhaa. Puita oli puiston ympärillä juuri sopivassa kohdassa, joten keskipäivän kuuma aurinkokaan ei haitannut, puut antoivat varjoa leikkialueelle. Miten hienoa, että kyläyhdistykset vielä ylläpitävät tällaisia puistoja. Tulevana sunnuntaina 16.6 tapahtuma järjestetään uudelleen, silloin paikalle oli luvassa myös elävää musiikkia.

Leikkipuisto
Puistoaluetta

Saimaisella paikalla järjestetään elokuussa myös Savi palaa-tapahtuma. Siellä en ole koskaan käynyt, mutta kovasti kehuja kuullut. Täytyypä ottaa se kohteeksi elokuussa. Somerolla järjestetään kesäisin paljon kaikenlaista ohjelmaa, kannattaa ottaa se suunnaksi, jos mielii nähdä kaunista maaseutua ja virkeitä kesätapahtumia.

Yleinen

Aloittamisen vaikeudesta

Ensimmäinen postaus. Tuntuu niin vaikealta, vaikka muuten jutun aiheita pyörii mielessä vaikka millä mitalla. Muistelin, että olen tainnut blogin pitämistä pyöritellä päässä enemmän ja vähemmän 7 vuotta. Luulen, että aloitin tekemään sivuja kerran, mutta jäivät muiden asioiden jalkoihin ja unohtuivat sitten. Aiemmin olisin varmasti kirjoittanut käsitöistä ja askartelusta sekä diy-projekteista. Nyt luontevimmalta tuntuu puutarha-teema, vaikka sekaan eksyy luultavasti muutakin.

Olen aina ollut jossain määrin luova. Lapsesta asti olen tehnyt paljon kaikenlaista itse ja kokeillut melkein kaikkea naisten puutyökurssista posliininmaalaukseen. Viimeiset 10 vuotta oma piha on antanut mahdollisuudet uudenlaisen luovuuden käyttöön enkä tahdo saada siitä tarpeekseni. Rakkaus kasveihin, niin koriste-kuin hyötykasveihin syttyi ja puutarhan parissa touhuaminen tarjoaa mukavaa liikuntaa, kaunista katseltavaa sekä oman maan satoa lautasellekin asti. Varmasti tämän puutarharakkauden synnyssä on auttanut lapsuudenkodin piha, sitäkin rakennettiin vaivalla ja taiten lapsuuteni kesinä vanhempien toimesta.

Meillä on perheeni (puoliso ja pojat synt. -17 ja -11) kanssa vuonna – 60 rakennettu ukkosensininen omakotitalo ja puolen hehtaarin pihamaa. Remontoimme talon melkeinpä läpikotaisin 2009. Sen jälkeen aloitimme pihatyöt pikku hiljaa tuumaillen. Tontti oli varsin ”pusikoitunut”, siellä kasvoi valtavasti suuria puita, koivuja, havupuita, järjetön määrä vanhoja omenapuita. Humala oli luikerrellut takaoven rapunpielestä tiensä ylös välikatolle ja köynnöksenpätkiä löytyi pitkältä kattoa uusittaessa, onneksi mitään kosteusvaurioita ei ollut koko talossa. Tonttia reunusti kummaltakin sivulta pitkäksi hujahtanut orapihlaja-aita ja pohjoisen puolella oli vuosia vapaasti kasvanut kuusiaita. Kaiketi sitä oli joskus leikattu, mutta harmiksemme ei kovin hiljattain. Pihatöitä ei luultavasti oltu tehty moniin vuosiin kunnolla lukuunottamatta ruohonleikkuuta. Kukkapenkkejä ei oikeastaan ollut ollenkaan, paitsi ulkorapun pielessä kukkiva mahtavan kokoinen valkoinen pioni ja keväällä sen juurelta nousseet punaiset tulppaanit. Lipputangon viereen oli lisäksi istutettu pitkät rivit narsisseja. Viime vuosina etupiha on myllätty sen verran, että kevään airueet ovat hävinneet.

Rapunpielen punaiset tulppaanit

Puita on kaadettu vuosien saatossa paljon ja nyt tontilla on tilaa ja valoa. Osa puista tietysti jätettiin ja omenatarhakin on vielä tallella. Orapihlaja-aitaa on leikattu muotoon vuosittain, vaikka ensin ajattelimme sen hävittää kokonaan. Varsin viheliäinen leikattava piikkiensä takia, mutta helppo muotoilla ja erottaahan se tontin pelloista, jotka ympäröivät tilaa. Pionit tietysti ovat kunniapaikalla, vaikka ne jouduttiinkin siirtämään salaojitusremontin myötä. Lisäksi muutama sinnikäs punainen tulppaani nousee joka kevät talon kivijalan vierestä suodatinkankaan ja mukulakiveyksen alta kukkimaan, vanhassa vara parempi. Uusien tulppaanien sipulit taantuvat parissa vuodessa eivätkä kuki enää. Siksi olenkin joka kevät yhtä iloinen, kun nuo vanhat ystävät itsepäisesti nostavat jälleen päänsä etuoven pielestä toivottaen kevään tervetulleeksi. Harmikseni olen varsin vähän dokumentoinut pihan muutoksia alkuvuosina, mutta varmasti jotain kuvia löytyy. Paljon on puuhattu ja paljon on vielä tekemistä. Puutarhanhoidon ihanuus ja kirous on kai siinä, ettei se ole koskaan valmis.

Vanha omenatarha

Blogia ajattelin kirjoittaa omaksi iloksi, mutta toivon, että joku muukin puutarhasta innostunut eksyy sivuille ja saa inspiraatiota tai ideoita. Näin olen itsekin viimeisen 10 vuoden aikana tehnyt, suurkuluttamalla tusinoittain eri puutarhablogien sivuja etsien sopivia kasveja, pistäen muistiin hyötytarha vinkkejä ja haaveillen sekä ihastellen toisten aikaansaannoksia.